• Facebook
  • Instagram
  • TikTok
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

FBT Porilla 20 sopimuspelaajan runko kaudelle 2009–2010

FBT Porilla 20 sopimuspelaajan runko kaudelle 2009–2010

Kauteen 2009–2010 1. divisioonassa valmistautuvalla FBT Porilla on sopimukset 20 pelaajan kanssa. Suurin osa viime kaudella Salibandyliigaa pelanneesta FBT Porin miehistöstä jatkaa joukkueessa. Mm. joukkueen pistepörssin kärkimies ja Salibandyliigan TUPLA – pelaaja palkinnon voittanut Ville Vahtera on allekirjoittanut jatkosopimuksen. Uusia sopimuspelaajia ovat entiset SBS Porin pelaajat Mikael Boelius ja Timo Heinilä. Jo aiemmin keväällä SBS Porista joukkueeseen liittyivät Mika Elo, Joni Hämäläinen ja Miikka Läntinen. Tuoreimmista hankinnoista Boelius on taitava pistemies, Heinilä puolestaan tuo joukkueeseen kaivattua urheilullisuutta, monipuolisena joukkuepelaajana. Lisäksi viime kaudella loukkaantumisesta kärsinyt Ville Mattila palaa FBT:n puolustukseen.

- Sopimuksia on saatu tehtyä kiitettävästi ja riittävän aikaisessa vaiheessa. Näin päästään hyvissä ajoin harjoittelemaan tulevaa kautta varten jo lähes lopullisella joukkueella, toteaa FBT Porin vastuuvalmentaja Ismo Läntinen.

- Joukkuetta rakennettaessa on huomioitu porilaisuus ja urheilullisuus, voidaan jopa puhua profiilihankinnoista. Joukkueeseen haetaan tosin vielä 2-4 pelaajaa, minkä jälkeen kokoonpano on valmis. Tässäkin vaiheessa tilanne näyttää hyvältä.

- Erittäin positiivisin, luottavaisin ja motivoitunein mielin lähdetään tulevaan kauteen. Koen, että Porin on viimein saatu selkeä nk. ykkösjoukkue ja ”parhaat miehet” on nyt saatu yhteen. Lisäksi vielä Karhujen juniori- ja juniorivalmennustyö takaavat loistavat taustat, tuoreen jatkosopimuksen allekirjoittanut Ville Vahtera hehkuu.

- Myönnettäköön, että jotain yhteydenpitoa oli muuallekin, niin Suomeen kuin valtakunnanrajojen ylitsekin. Nyt julkistetut uudet- ja jatkosopimukset, yhdessä uuden valmentajasopimuksen kanssa, kuitenkin vakuuttivat ja lopulta muita vaihtoehtoja ei tarvinnut edes miettiä. Haluan olla mukana nostamassa porilaisen salibandyn takaisin valtakunnan huipulle, Vahtera luotaa.

- Uusi kausi ja varmasti hyvin uudet kuviot, odotan kyllä jo innolla tulevaa kautta.

FBT Porin sopimuspelaajat 2009–2010 (tilanne 20.4.2009)
(suluissa kauden 2008-2009 seura)

Maalivahdit:
Bergendahl Tomi
Elo Mika (SBS Pori)

Puolustajat:
Aho Juuso
Hämäläinen Joni (SBS Pori)
Rimpelä Kari
Ruohonen Tatu
Taskinen Jussi
Mattila Ville
Vettenranta Jani                                           

Hyökkääjät:
Boelius Mikael (SBS Pori)
Heinilä Timo (SBS Pori)
Helin Teemu
Katila Hannu
Läntinen Miikka (SBS Pori)
Läntinen Toni
Miilunpalo Juho
Prokki Riku
Rokosa Joni
Tikka Juha
Vahtera Ville

Lue myös