• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Toisen erän painajaiset jatkuivat


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen ottelut jatkuivat tänään, kun joukkue kohtasi kotikentällään porilaisjoukkueen kanssa pudotuspelipaikasta taistelevan Erä Akatemian. Kauden kotiotteluiden ennätysyleisö 364 katsojaa saivat todistaa urheilutalolla vaiherikasta ottelua.

Ottelu alkoi Karhujen kannalta loistavasti, sillä reilun kolmen minuutin jälkeen Benjamin Lepola aloitti isäntien maalienteon Rami Prokin esityöstä. Vahvan avauserän pelannut porilaisryhmä veikin ensimmäiset 20 peliminuuttia nimiinsä suvereenin pelin jälkeen maalein 3-0. Karhujen maaleista vastasivat Lepolan lisäksi Tuomas Puisto ja Kalle Kujansuu.

Toisen erän alussa porilaisjoukkue pääsi lisäämään johtoaan Ville Salosen ampuman rankkarin myötä jo lukemiin 4-0. Tämän jälkeen kuitenkin alkoi tällä kaudella tutuksi tullut synkkä toinen erä. Peli katosi Karhuilta täysin hyppysistään ja maali kerrallaan vierailijat nousivat taistelemaan ottelun pisteistä. Erä Akatemia tarvitsi lopulta reilut 10 minuuttia iskeäkseen pallon kuudesti ohi Karhujen maalilla pelanneen Tomi Bergendahlin. Vierailijoiden voimakkaan pelaamisen myötä 4-0 tilanne oli muuttunut taukolukemiksi 4-6.

Päätöserään Karhut lähti tekemään kiriä, mutta tänään se ei kuitenkaan riittänyt. Takaa-ajoa hidasti ensin Erä Akatemian Sauli Taipale. Taipale iski joukkueensa jo 4-7 johtoon. Benjamin Lepola onnistui kaventamaan tilanteeksi 5-7 illan toisella maalillaan. Tuohon kuitenkin jäi Karhujen maalien tekeminen paikoista huolimatta. Päätösnumerot kaksi sekuntia ennen loppu summeria teki yksi illan onnistujista, Erä Akatemian Teemu Tuhkanen.

-Eka erä oli meiltä hyvää peliä ja saatiin siihen onnistumisia. Toinen erä oli puolestaan täysi katastrofi. Loppuun koitettiin vielä kiriä, mutta tällä hetkellä tehottomuus vaivaa joukkuetta, kommentoi Karhujen valmentaja Pekka Nylund.

-Aivan käsittämätön toinen erä taas. Hävittiin ihan pystyyn peli siinä. Mistään ei tunnu menevän pallot sisään. Tuskaista tuo maalinteko tällä hetkellä, päätti Karhujen toisen maalin tehnyt Tuomas Puisto.

Karhujen tehopisteet:
Benjamin Lepola 2+0
Ville Salonen 1+1
Kalle Kujansuu 1+1
Tuomas Puisto 1+0
Rami Prokki 0+1
Otto Riihimäki 0+1
Tomi Bergendahl 21 torjuntaa

UrheiluSuomi.comin kuvia ottelusta

Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi ensi viikonloppuna, kun joukkue pelaa kaksi ottelua. Lauantaina kotikentälle saapuu Limingan Niittomiehet. Sunnuntaina on puolestaan vuorossa vierasottelu Blue Foxin vieraana. 

Lue myös