• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Viikonloppuna vastassa yksi suurimmista ennakkosuosikeista


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen harjoitusottelut jatkuvat viikonloppuna, kun joukkue kohtaa kahdesti SB Vaasan. Lauantaina joukkueet pelaavat Porissa ja sunnuntaina Vaasassa.

Karhuilla on takana kolme harjoitusottelua. Kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa taistelu Nurmon Jymyä vastaan toi voiton ja tappion. Viime viikon sunnuntaina pelattu Petteri Hulkon muisto-ottelu KOOVEEtä vastaan päättyi Karhujen 6-4 kotivoittoon.

Vaasa pelasi viimeksi keskiviikkona Nurmon Jymyä vastaan. Kaikkiaan 15 maalia sisällään pitänyt taisto päättyi Jymyn 8-7 jatkoaika voittoon. Vaasan tehokkain pelaaja oli Blue Foxista Vaasaan palannut Tero Saaristo kahdella maalillaan.

Vaasalaisryhmä on ollut porilaisjoukkueelle jo pitkään varsin vaikea vastus: viime kaudella joukkue kohdattiin kahdesti. Ensimmäisessä ottelussa Vaasassa Karhulaumalla ei ollut sanan sijaa. Toinen ottelu Porissa puolestaan päättyi kovan taistelun jälkeen tasapeliin.

Viikonlopun otteluissa porilaisryhmä näkee taas yhden tämän hetken Divarin kärkijoukkueen nykykunnon. Luvassa on taatusti tiukka vääntö harjoituskauden lähestyessä loppuaan.

”Sen verran haluan kunnioittaa kotipelejä, että kaukaloon mennään aika kiinteillä kokoonpanoilla. Ollikaisen Aaro saadaan nyt mukaan hyökkäyskalustoon, kun B-nuorten karsinnat ovat ohi. Kyllä nyt pyritään jo pikkuhiljaa hakemaan niitä kokoonpanoja kohti sitä kauden avausottelua”, kommentoi Karhujen päävalmentaja Jani Kannosto lauantain kokoonpanoa. 

”Nuorille pelaajille annetaan mahdollisuus päästä kentälle sitten tuolla vieraskaukalossa. Moni haluaisi taatusti pelata Porissa, mutta tuolla vieraissa saavat rauhassa hakea onnistumisia alle. Sunnuntaina meillä on nuori ja ns. tulevaisuuden ryhmä kaukalossa.”

”Meillä on viikonloppuna vastassa minun papereissani sarjan suurin suosikki. Nähdään nyt missä mennään vaasalaisten kanssa. Joukkue vahvistui kesällä runsaasti. Sinne tuli liigakokemusta sekä yksi sarjan ykköstykeistä Porissakin aikoinaan käynyt Tero Saaristo. Todella mielenkiintoinen ryhmä heillä kasassa. Paperilla se on todella vahva ja uskon, että vankka myös tuolla kaukalon puolella.”

”Muutaman viikon päästä aletaan pelata sarjapisteistä. Nyt koitetaan mennä taas omassa pelissä palasen verran eteenpäin. Nyt on tiiviillä tahdilla kolme harkkapeliä. Niiden jälkeen sitten rauhoitutaan harjoittelemaan tuota viisikko pelaamista, jotta olemme valmiita taistelemaan sarjapisteistä Lappeenrannassa sarja-avauksessa.”

”Mielenkiintoinen viikonloppu meillä edessä. Lauantaina on sellaista herkkua taas Urheilutalolla tarjolla, että kannattaa tulla paikalle ottamaan alku löylyt ennen lauantaisaunaa”, päättää Kannosto.

Pelin tuoksinassa kannattaa muistaa katsastaa Kahvila Porittaren tarjonta. Kesän aikana kahvion tarjontaan saatiin myös kotijoukkueen suosikki Karhunkinnas.

Pääsyliput:
Aikuiset 5 e
Lapset alle 7-v. ilmaiseksi

Karhujen ja SB Vaasan välinen harjoitusottelu alkaa lauantaina Porin Urheilutalolla kello 15:00. Tervetuloa paikalle kannustamaan porilaisryhmä voittoon.

Lue myös