• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Divarin mestaruustaistelu jatkuu


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut ja Rangers jatkavat keskiviikkona taistelua Divarin mestaruudesta ja suorasta noususta F-liigaan. Otteluvoitot ovat tasan 1-1. Divarin mestaruuteen ja liigapaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

 

Viikonloppuna pelattiin Divarin finaalisarjassa kaksi ottelua. Otteluvoitot ovat tasan 1-1, kun Karhut vei Rangersia lauantaina kotonaan lukemin 8-1 ja Rangers katkaisi Karhujen 20 ottelun voittoputken ottamalla puolestaan sunnuntaina kotivoiton lukemin 4-3. Karhujen ja Rangersin väännöt runkosarjassa olivat tiukkoja, joten lauantain tulos oli jopa hieman yllättävä. Sunnuntaina kuitenkin ottelu oli finaalisarjoissa totuttuun tapaan tasainen ja huomattavasti lauantain ottelua tiukempi.

Karhujen puolustaja Tuomas Puisto on tyytyväinen kauteen tähän asti. ”Pelit on menneet joukkueen osalta todella hyvin ja olen tyytyväinen myös omaan kauteeni. Hieman vähemmän olen viihtynyt hyökkäyspäässä tällä kaudella, mitä normaalisti. Kirsikka on tarkoitus vielä laittaa kakun päälle kauden päätteeksi. Finaalisarja lähti hyvin, mutta jatkui vähän epävireessä. Lauantaina pelattiin hyvää omaa peliä ja ei annettu kaverille palaakaan. Sunnuntaina käytiin toteamassa, ettei mestaruus tule itsestään, vaan pitää pelata hyvin sen voittaakseen.”

Karhujen valmentaja Jani Rajalan mietteet tähänastisesta finaalisarjasta ja vastustajasta: ”Finaalisarja lähti käyntiin hyvin. Pelit harvoin päättyvät finaaleissa 8-1, joten sunnuntain peli oli sitten jo tasaisempi vääntö. Sunnuntain pelistä jäi paljon parannettavaa yksilö- sekä viisikkotasolla. Kyseessä on lähinnä pienten asioiden tekemisestä, jotka määrittävät pitkälle kokonaisuuden isossa kuvassa. Meidän pitää olla rohkeita ja uskaltaa tehdä asiat loppuun asti. Rangers raastaa, riistää ja taistelee ja heillä on vaarallinen ykköskenttä. Erikoistilanteissa pitää olla hereillä.”

 

Sunnuntain ottelussa Kirkkonummella Rangersin kapteeni Erik Helenius oli kovassa iskussa tehden hattutempun. Hän johtaa myös pudotuspelien pistepörssiä tehoin 5+8=13. Myös Rangersin puolustaja Markus Fredriksson on ollut hyvässä pudotuspelivireessä tehoin 5+3=8. Divarin pudotuspelien pörssin sijalta kaksi löytyy Karhujen Juuso Ahola tehopistein 3+8=11. Karhuista toiseksi tehokkain on ollut Eero Vanhatalo pistein 5+3=8. Maalivahtien pörssiä johtaa Karhujen Arvid Vonk. Torjuntaprosentti hänellä on tasan 83. Rangers-häkkäri Kari Vilénin torjuntaprosentti on 82,19.

Karhujen tilastokärki runkosarjassa oli Tatu Ruohonen. Hän löytyi Divarin +/- -tilaston kärjestä lukemalla +38. Rangersilta korkeimmalle kyseisessä tilastossa ylsi Erik Helenius lukemalla +29 (7.). Rangersin ykköskenttä on kokonaisuudessaan pudotuspelien +/- -tilaston kärkisijoilla (kaikilla +10 tai yli). Porilaisista korkeimmalle samassa tilastossa yltää Kalle Santanen lukemalla +10.

Puistolle tuli täyteen 200 pääsarjaottelua Karhujen paidassa. ”200 on aika paljon ja tuossa luvussahan ei ole pleijareita eikä karsintapelejä mukana. Ei taida ihan uutta 200:aa peliä tulla enää, alkaa sen verran olemaan ikää jo mittarissa”, hän pohtii. Karhujen vahvuuksiksi finaalipeleissä Puisto mainitsee todella vahvan puolustuspelin sekä pallollisen pelin ja materiaalin leveyden.

Valmentaja Rajala kehottaa keskiviikkona seuraamaan Jerkkua ja Aholaa. ”Molemmat tekee ainakin kaksi maalia mieheen!” Karhujen vahvuudet ovat Rajalan mukaan kuitenkin kolme vahvaa kentällistä, jotka pystyvät pelaamaan molempiin suuntiin laadukasta salibandyä.

 

Rajala kertoo valmentajan roolista kauden tärkeimmissä peleissä seuraavaa: ”Valmentaja pyrkii luomaan hyvän fiiliksen tekemiseen, tukee ja keskustelee pelaajien kanssa pelin tapahtumista ja pyritään yhdessä löytämään parhaat ratkaisut kentälle.” Rajala pyrkii itse valmistautumaan finaaliotteluihin rauhoittamalla päivän duunit vähemmälle sekä treenaamalla. Puistollakaan ei ole mitään erikoisia juttuja peleihin valmistautumisessa. ”Syön hyvin ja nukun hyvin.”

Jani Rajala on tunnetusti kova roastamaan vaihtopenkillä.”Roastaaminen on sellaista pientä sanallista vaihtoa vastustajan kanssa. En oikein osaa sitä itse, joten se jää vähemmälle.” Puolestaan hauskoista kuvista tunnettu Tuomas ”Pupi” Puisto kertoo valokuvauksellisuutensa salaisuuden kulkevan suvussa. ”Siskosta löytyy vähintään yhtä upeita otoksia, kun meikäläisestäkin.”

 

Divarin voittaja ja F-liigapaikka kaudeksi 2021-2022 ratkeaa paras viidestä- järjestelmällä. Taistelua jatketaan keskiviikkona 24.3.2021 Porissa. Ottelusarja on katkolla ensimmäistä kertaa jommalle kummalle joukkueelle lauantaina 27.3.2021 Kirkkonummella. Sarja ratkeaa viimeistään sunnuntaina 28.3.2021. Finaalin hävinnyt joukkue pääsee vielä liigakarsintoihin liigan playouteissa hävinnyttä joukkuetta, Steelersiä vastaan. Ottelusarjan voittaa ensimmäisenä kolme voittoa saavuttanut joukkue ja pelaa F-liigassa ensi kaudella.

Rajala lähtee hyvillä fiiliksillä jatkamaan keskiviikkona finaalisarjaa. ”Muutamat fiksaukset peliasioihin ja lähdetään pelaamaan koko pudotuspelien paras peli! Karhut juhlii lauantaina nousua F-liigaan ja Divarin mestaruutta!!” Myös Puisto lähtee Game 3:seen hyvillä mielin. ”Hyvät reenit alla, otetaan toinen täppä tauluun.” Puistolle nyt käynnissä olevat Divarin finaalit ovat jo kolmannet. ”Kyllä nää pelit sytyttää aina. Ei oo merkitystä, kuinka monennet finaalit on.” Puisto kertoo, että ainoa tavoite on voittaa! ”Lauantaina lähdetään Pommarilta Poika mukana ja juhlitaan bussissa kunnolla!”

 

 

SOLIDSPORT:

Yleisöllä ei valitettavasti ole koronatilanteen vuoksi edelleenkään pääsyä katsomoon, mutta joukkue toivoo kotikatsomoihin runsaasti osallistujia, jolloin voi myös samalla tukea joukkuetta tässä taloudellisestikin haastavassa tilanteessa. Puolet tuotoista menee suoraan joukkueelle, kun teet tilauksen Karhujen SolidSport-kanavalta! Finaalit toteutetaan selostettuina monikameralähetyksinä studioineen! Lähetykset alkavat 25 minuuttia ennen ottelua.

https://solidsport.com/karhut-edustus

 

FINAALIEN AIKATAULU JA TULOSPALVELU:

KE 24.3.2021 KLO 18:30 KARHUT – RANGERS:
https://salibandy.fi/tulospalvelu/ottelut/237174/yhteenveto

 

LA 27.3.2021 KLO 16:00 RANGERS – KARHUT:
https://salibandy.fi/tulospalvelu/ottelut/237175/yhteenveto

 

SU 28.3.2021 KLO 18:00 KARHUT – RANGERS (TARVITTAESSA):
https://salibandy.fi/tulospalvelu/ottelut/237176/yhteenveto

 

Lue myös