• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Divarin mestaruus katkolla lauantaina Karhuille


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Divarin finaalisarja sai jatkoa keskiviikkona, kun Karhut ja Rangers kohtasivat jälleen Porissa. Karhut otti kotivoiton lukemin 9-6 ja toisen kiinnityksen Divarin mestaruuteen. Lauantaina pelataan Kirkkonummella sarjan neljäs ottelu. Sarja on tuolloin katkolla Karhuille.

 

Karhujen ensimmäinen erä oli vahva. Ajassa 3.13 Tatu Ruohonen vei kotijoukkueen 1-0 johtoon Juuso Aholan syötöstä. Lisää tulee ajassa 5.55, kun Juho Myllyharju aloittaa illan shownsa. Myllyharju napauttaa pallon tarkasti yläkulmaan Ruohosen syötöstä. Seuraavaksi on Rangersin vuoro. Santeri Niemelä kaventaa tilanteeksi 2-1. Erän puolivälissä siirrytään lukemiin 3-1. Maalin tekijänä jälleen Myllyharju ja syöttäjänä tähän Kalle Santanen. Ajassa 14.09 Tomi Jerkku maalaa numeroiksi 4-1 Aapo Tammisen syötöstä. Erän loppupuolella Karhut pääsee vielä ylivoimalle ja käyttää tilaisuutensa hyväksi. Tuomas Huhtala laittaa palloon häkkiin Jerkun syötöstä. Erätauolle lähdetään Karhujen tukevassa 5-1 johdossa.

 

Toinen erä oli Karhuilta kokonaisuudessaan huonompi. Erän alussa kuitenkin Myllyharjun syöttö kimpoaa Rangers-pelaajasta maaliin ja tilanteeksi taululle merkitään 6-1. Tilastoihin merkitään Rangersin oma maali. Puolisen minuuttia tämän jälkeen Rangers kaventaa Emil Vehasen toimesta tilanteen 6-2:een. Kymmenen minuuttia tästä, Rangers hyödyntää puolestaan oman ylivoimansa, kun Karhujen Aatu Tommila istuu kakkosta työntämisestä. Maalin tekijänä jälleen Vehanen. Näin ollen erä meni Rangersille lukemin 1-2 ja tilanteessa 6-3 lähdetään erätauolle.

 

Myös kolmannessa erässä Rangers tulee kovaa, mutta niin tulee myös Karhut. Ajassa 47.34 Rangersin Ville Leskinen tuo joukkueensa jo kahden maalin päähän (6-4), mutta alle minuutti tästä ja Juho Myllyharju on eri mieltä ottelun voittajasta. Myllyharju kuittaa illan hattutemppunsa Eero Vanhatalon syötöstä ja maaliero joukkueiden välillä on taas kolme. Myllyharju ja Vanhatalo ovat asialla jälleen, kun erä on puolessa välissä. Myllyharjulle illan neljäs maali ja taululle lukemat 8-4. Viisi minuuttia ennen erän loppua Juuso Ahola käy laittamassa rankkarin sisään ja varmistelee Karhujen toista täplää ottelusarjassa. Rangers ei helpolla kuitenkaan luovuta ja tekee vielä loppuun kaksi maalia. Molemmat ovat Kristian Lammisen käsialaa ja jälkimmäinen syntyy pelattaessa ilman maalivahtia. Kolmannen finaaliottelun loppunumeroiksi siis 9-6 Karhuille.

 

Karhut otti näin ollen toisen voittonsa finaalisarjassa, joten sarja on katkolla porilaisille ensi lauantaina Kirkkonummella (otteluvoitot 2-1 Karhuille). Divarin voittoon ja F-liigapaikkaan kaudeksi 2021-2022 vaaditaan kolme voittoa. Tarvittaessa viides ja ratkaiseva ottelu pelataan sunnuntaina Porissa. Finaalin hävinnyt joukkue pääsee vielä liigakarsintoihin liigan playouteissa hävinnyttä joukkuetta, Steelersiä vastaan. Tämänkin ottelusarjan voittaa ensimmäisenä kolme voittoa saavuttanut joukkue ja pelaa F-liigassa ensi kaudella.

 

Valmentaja Jani Rajalan analyysi keskiviikon kolmannesta loppuottelusta: ”Peli oli 45min meidän ja sitten oli kaksi vähän huonompaa jaksoa, jossa taas pikkasen unohdettiin perusasiat ja alettiin puskemaan. Kun teemme asiat hyvin ja tarkkaan, niin olemme poikkeuksetta kuskin paikalla, mutta jos vähänkin lipsutaan, niin Rangers osaa kyllä hyödyntää paikat tehokkaasti ja hankaloittaa meidän peliä.”

Rajala lähtee lauantaina hyvillä mielin neljänteen peliin. ”Sunnuntain tappion jälkeen keskiviikkona oli selkeä tason nosto koko joukkueelta! Lauantaina joka ukko tekee sata lasissa hommia ja noudattaa sovittuja asioita, niin kannu nousee ilmaan pelin päätteeksi!”

 

Yleisöllä ei valitettavasti ole koronatilanteen vuoksi edelleenkään pääsyä katsomoon, mutta joukkue toivoo kotikatsomoihin runsaasti osallistujia, jolloin voi myös samalla tukea joukkuetta tässä taloudellisestikin haastavassa tilanteessa. Puolet tuotoista menee suoraan joukkueelle, kun teet tilauksen Karhujen SolidSport-kanavalta! Finaalit selostettuina monikameralähetyksinä studioineen!

https://solidsport.com/karhut-edustus

 

 

Karhujen tehomiehet 24.3.2021 finaaliottelussa:

Juho Myllyharju         4+0=4
Juuso Ahola               1+1=2
Tomi Jerkku              1+1=2
Tatu Ruohonen          1+1=2

Eero Vanhatalo          0+2=2
Tuomas Huhtala        1+0=1
Kalle Santanen          0+1=1
Aapo Tamminen        0+1=1


Arvid Vonk                12 torjuntaa


Ottelun maalikooste:

https://solidsport.com/divari/watch/maalikooste-karhut-rangers-24-3-2021-3-loppuottelu

 

Ottelun kuvagalleria:

http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=4011

Lue myös