• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhujen kotitupla ei tuonut pisteitä


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut taipui viikonloppuna kahdesti. Lauantaina oululaiset vievät pisteet mukanaan lukemin 2-3 ja sunnuntaina puolestaan Indians otti pisteet porilaisilta loppunumeroin 4-11.

 

LA 2.10.2021 KARHUT - OLS

 

Lauantain ottelu oli vähämaalinen. Karhut meni ensimmäisen erän puolivälissä 1-0 johtoon, kun Juuso Ahola taiteili ensimmäisen liigamaalinsa. Syötön tähän antoi Tomi Jerkku. Heti toisen erän alkuun OLS kuitenkin teki kolme maalia kahden ja puolen minuutin sisään. Tilanne taululla oli siis 1-3. Kolmannessa erässä Karhut pystyivät kaventamaan vielä 2-3:een (Juho Myllyharju - Vertti Rautava), mutta rinnalle ja ohi ei päästy. Niinpä pisteet lähtivät oululaisten mukaan tiukan väännön jälkeen.

”OLS pelin alku oli hyvin vauhdikas ja OLS oli odotetun aktiivinen. Pystyttiin kuitenkin pitämään pintamme melko mukavasti. Ekaan erään saatiin tehtyä yksi maali hyvästä käännöstä. Toisen erän ihan alussa olisi ollut paikkoja kasvattaa johtoakin, mutta ”kun itse et tee, niin kaveri tekee” -sanonta toteutui jälleen. Nukahdukset omassa päässä maksoi kolme maalia kolmeen minuuttiin. Kolmannen erän alkuun saatiin kavennus, mutta ei sitten saatu palloa enää OLSin maaliin muutamista aika hyvistä yrityksistäkään huolimatta. Peli kokonaisuudessaan oli meiltä hiukan vaisua tekemistä, varsinkin pallollisena. Maalivahdit olivat kummassakin päässä kenttää ehdottomasti ottelun eliittiä. Harmittaa tottakai, kun päästettiin kolme omiin eikä saatu pistettäkään pelistä”, kuvailee päävalmentaja Pekka Nylund tunnelmia ottelun jälkeen.

 

Dante Pizza & Barin palkitsema Karhujen nälkäisin pelaaja ottelussa oli hyviä otteita koko alkukauden esittänyt Vertti Rautava. Porin Leipä palkitsi OLS:n parhaana Petri Niemelän sekä ensimmäisen liigamaalinsa ottelussa tehneen Karhujen Juuso Aholan.

 

Karhujen tehot:

Juuso Ahola                   1+0=1
Juho Myllyharju              1+0=1
Tomi Jerkku                   0+1=1
Vertti Rautava                0+1=1

Torjunnat:
Arvid Vonk                     13+7+8=28/31


Ottelun maalikooste:

https://www.ruutu.fi/video/3950502

Ottelun kuvagalleria:

http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=4056

Ottelun lehdistötilaisuus:

https://www.instagram.com/tv/CUiCItoIfpo/?utm_source=ig_web_copy_link

 

 

SU 3.10.2021 KARHUT - INDIANS

 

Indians aloitti sunnuntaina minuutin pelaamisen jälkeen maalinteon. Pari minuuttia myöhemmin Karhut tuli kuitenkin tasoihin Julius Lundgrenin ensimmäisellä liigamaalilla, jota Julius Tuominen enakkossa jo ennusti (syöttäjänä Myllyharju). Erän puolivälin paikkeilla Indians meni taas edelle, mutta hyvin nopeasti Karhut kuittasi tuonkin. Tällä kertaa tekijänä oli Tuomas Huhtala, Aholan hyvästä passista. Erätauolle lähdettiin Karhujen 3-2 johdossa, kun Jerkku kiskoi pallon verkkoon puolesta kentästä, Huhtalan syötellessä. Toinen erä olikin sitten Indiansin kuuden maalin ilotulitus ja puolestaan Karhujen talviuniaikaa. Kolmannessa erässä Karhut ei tästä enää toennut. Indians teki ensin kaksi maalia lisää siirretyn rangaistuksen aikana sekä ylivoimalla. Myös Karhut pääsi koittamaan ylivoimaa ja kavensikin tilannetta 4-10:een (Huhtala - Lundgren). Lopussa viidellä Karhujen kuutta vastaan, Indians pääsi vielä laittamaan pallon tyhjään maaliin, lyöden taululle päätöslukemat 4-11.

”Indians-pelin alku oli paljon pirteämpää peliä meiltä. Pari nukahdusta tuli omissa, mistä Inkkarit rankaisi. Nyt oma peli lähti paljon paremmin omista eteenpäin ja tehtiinkin kolme ihan mallikasta maalia ekaan erään. Toinen erä oli meiltä kauden surkeinta peliä. Palloa syöteltiin vastustajalle oikein urakalla ja sen tietää, että tuon tason joukkue varmasti käyttää paikat hyväkseen. Kolmas erä oli oikeastaan vaan muodollisuus. Indians on sarjan parhaita joukkueita suojaamaan johtoaan, ja ei oikein saatu kiriä käyntiin ollenkaan. Tuomas Huhtala ja Julius Lundgren erottuivat tässä pelissä edukseen. Kummatkin olivat hyvällä jalalla liikenteessä läpi ottelun”, pohti Nylund.

 

Dante Pizza & Barin Karhujen nälkäisin pelaaja ottelussa oli Julius Lundgren, joka teki ensimmäisen liigamaalinsa. Porin Leipä palkitsi Indiansin parhaana porilaislähtöisen Eero Harjulan sekä Karhujen Tuomas Huhtalan.

 

Karhujen tehot:

Tuomas Huhtala            2+1=3
Julius Lundgren             1+1=2
Tomi Jerkku                   1+0=1
Juuso Ahola                   0+1=1
Juho Myllyharju              0+1=1

Torjunnat:
Tomi Bergendahl                               10+6+4=20/30


Ottelun maalikooste:

https://www.ruutu.fi/video/3950941

Ottelun kuvagalleria:

http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=4057

Ottelun lehdistötilaisuus:

https://www.instagram.com/tv/CUk4KDaI1xW/?utm_source=ig_web_copy_link

 

Karhut jatkaa pelejään ensi viikon lauantaina Lahdessa LASB:n vieraana. Ottelu on katsottavissa Ruutu+ -kanavalta.

 

 

Karhut / Ilona Heinilä

Lue myös