• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Musta kolmaserä vei voiton Karhuilta


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen taival uuden päävalmentajan alaisuudessa ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Kolmannen erän alun musta pariminuuttinen vei lopulta mahdollisuudet sarjapisteisiin.

Ottelun avauserä alkoi tuloksellisesti isäntien toivomalla tavalla, kun FBC siirtyi ottelussa reilun neljän minuutin jälkeen Antti Hopeanaulan maalilla 1-0 -johtoon. Johto kesti vain vajaat kaksi minuuttia, kun Karhujen Matti Rössi laukoi pallon ensimmäistä kertaa FBC:n maaliin. 
Avauserä oli kokonaisuudessaan tänään Karhuilta hyvä. Ykköskenttään nostettu Eero Harjula vei Karhut ottelussa ensi kertaa johtoon, kun pelikello oli ehtinyt yhdeksännelle peliminuutille. Erän loppupuolella Karhut pääsi ottelussa ensimmäistä kertaa ylivoimalle ja se tuotti myös tulosta. Ville Salonen viimeisteli hienon ylivoimamaalin Eero Harjulan esityöstä. Toiseen erään matkattiin Karhujen 3-1 -johtoasemasta.

Toisessa erässä Karhut alkoi menettää otettaan peliin ja isännät saivat aikaiseksi tilanteita porilaisten maalille. Markus Järvinen kavensi erän alkuminuuteilla lukemiksi 2-3. Hetkeä myöhemmin Kalle Santanen joutui tekemään rangaistuslaukaukseen johtaneen rikkeen. Tomi Bergendahl kuitenkin torjui Jussi Tammen yrityksen. Erän puolenvälin jälkeen kotijoukkue nousi lopulta tasoihin, kun Jussi Hoikkalan kaukolaukaus upposi Karhujen maaliin. Karhut pääsivät erän lopulla vielä ylivoimalle ja se tuotti myös illan toisen ylivoimaosuman. Benjamin Lepolan laukaus upposi etukulmasta FBC:n verkkoon ja päätöserään siirryttiin Karhujen 4-3 -johtonumeroista.

Kolmannen erän alku oli Karhuilta synkkä. Erä ehti vanheta vain 24 sekuntia, kun peli oli tasoissa Santeri Urposen osumalla. Seuraavan reilun kahden minuutin aikana pallo löysi tiensä kahdesti Karhujen maaliin. Eetu Tuohin ja Antti Hopeanaulan osumilla taululla oli lukemat 6-4. Erän puolenvälin jälkeen FBC:n hyökkäysalueen vapari tuotti tulosta Aleksi Havian laukoessa pallon Karhujen maaliin. Erän lopulla Karhut haki kavennusta ilman maalivahtia. Kolmen maalin takaa-ajo oli tänään kuitenkin liikaa. Kahdesti Karhut onnistui kaventamaan, mutta Ville Salosen ja Aaro Ollikaisen osumat jäivät lopulta ottelun viimeisiksi. Pisteet jäivät Turkuun maalein 7-6.

- Puolet pelistä oli ihan hyvää peliä meiltä. Toinen puoli taas huonoa. Todella kaksijakoinen peli tänään, kommentoi pelin jälkeen Karhujen päävalmentaja Pekka Nylund

- Saatiin sellainen alku peliin, kun haluttiin. Ensimmäinen erä oli meiltä hyvää peliä. Olisi pitänyt vaan pystyä tekemään vielä pari maalia lisää paikoista.

- Toisessa erässä meidän pallollinen peli sitten hajosi. Rupesi tulemaan liikaa virheitä ja niiden myötä kaveri pääsi peliin paremmin ja paremmin mukaan.

- Kolmannen erän alku meni sitten täydellisesti päin pyllyä. Kaveri kuittasi kolme maalia nopeasti. Aikalisän jälkeen saatiin sitten taas pelistä kiinni. Tänään ei vaan aika enää riittänyt tasoituksen tekoon.

- Erikoistilanne pelaamisessa onnistuttiin tänään hyvin. Ylivoimista onnistuttiin tekemään maalit kaikista.

- Harjulan Eero pelasi vahvasti ykkösen laidassa. Todella positiivinen esitys häneltä. Samoin Rössin Matti oli hyvä. Hän johti joukkoja hyvin Salosen ja Lepolan takana, päätti Nylund.

Karhujen tehopisteet:
Ville Salonen 2+2
Benjamin Lepola 1+2
Eero Harjula 1+1
Aaro Ollikainen 1+0
Matti Rössi 1+0
Tuomas Puisto 0+1
Tomi Bergendahl 26 torjuntaa

Karhujen pelit jatkuvat seuraavaksi sunnuntaina vieraskaukalossa, kun joukkue matkaa SB Vaasan vieraaksi.

Lue myös