• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karsijan paikalla majaileva EV Akatemia haastaa Karhut


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen runkosarjan toiseksi viimeiseen kotiotteluun vieraaksi saapuu karsijan paikalla majaileva EV Akatemia. Eroa porilaisjoukkueeseen sunnuntain vierailla on seitsemän pistettä.

Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen tarjosi kaikkiaan 17 maalia. Vaiherikas ottelu ratkesi lopulta kahdeksan sekuntia ennen täyttä aikaa EV Akatemian hyväksi numeroin 9-8. Pelin tehokkaimpana hääri viisi maalia tehnyt Karhujen Eero Vanhatalo.

EV Akatemia saapuu Poriin kolmen ottelun tappioputkessa. Viimeisestä kymmenestä ottelusta joukkue on onnistunut voittamaan vain kaksi. Lauantaina EV Akatemia pelasi kotikentällään Pirkkoja vastaan. Sarjakakkosena majaileva Pirkat ratkaisi ottelun edukseen viimeisen kympin aikana.

Akatemian ehdoton piskärki on ollut 29 (19+10) tehopistettä neljässätoista pelissä tehnyt Lauri Laine. Joukkueen riveissä on tällä kaudella nähty kaikkiaan 42 eri pelaaja. Maalilla puolestaan on käynyt neljä eri maalivahtia. Eniten otteluita on torjunut 13 pelissä pelannut Sakari Pulkkinen torjuntaprosentilla 78,82 %.

Karhut lähtee otteluun voitto allaan. Joukkue kukisti lauantaina kotikentällään tiukkojen vaiheiden jälkeen Limingan Niittomiehet numeroin 4-3. 

Porilaisjoukkue taistelee edelleen tiukasti pääsystä kevään pudotuspeleihin. Kun sarjaa on jäljellä viisi ottelua, eroa pudotuspeliviivaan on samoin viisi pistettä. Sunnuntaina siis taistellaan jälleen tärkeistä sarjapisteistä.

Pelin tiimellyksessä kannattaa muistaa käyttää hyödykseen myös Kahvila Porittaren loistava tarjonta.

Karhujen ja EV Akatemian välinen mittelö sarjapisteistä alkaa sunnuntaina Porin Urheilutalolla kello 18:00.


Pääsyliput:
Aikuiset 10 € (S-etukortilla/Säästöpankin kortilla 8 €)
Opiskelijat/työttömät/eläkeläiset/varusmiehet/lapset alle 16-v. 5 € (S-etukortilla 4 €)
Lapset alle 7-v. ilmaiseksi

Lipunmyynti avautuu tuntia ennen ottelun alkua. Lipunmyynnissä käytössä nyt myös korttimaksupääte.

Lue myös