• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

LNM katkaisi Karhujen voittoputken


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Sarjapisteet lähtivät sunnuntaina Pohjois-Pohjanmaalle. Karhut taipui Niittomiehille lukemin 3-4.

 

Niittomiehet aloittivat ottelun vahvasti. Ajassa 1:49 maalivahti Aki Karjalainen heitti pallon ylös, josta vastustajan hyökkääjä niittasi pallon verkkoon. Karhut kuitenkin tasoitti ottelun erän puolivälin paikkeilla. Tekijänä Vertti Rautava ja syöttäjänä Ville Salonen. Tämän jälkeen vastustaja teki erässä vielä yhden maalin ja vei ensimmäisen erän nimiinsä 1-2.

”Ensimmäisessä erässä hallittiin ihan hyvin peliä ja pystyttiin luomaan maalintekotilanteita. Kaveri sai maalin tilanteesta, jossa maalivahti heitti kärkihyökkääjälle. Vähän harmillinen tilanne, kun kuvio oli meillä tiedossa ja käyty läpi. Eka erä oli kuitenkin pelillisesti hyvä erä meiltä”, kertaa Karhujen valmentaja Pekka Nylund.

 

Toisessa erässä Karhuilta ei maaleja nähty. Sen sijaan vastustaja teki yhden eli kolmanteen erään lähdettiin LNM:n johtaessa ottelua 1-3.

Nylundin mukaan toinen erä ei ollut Karhuilta niin hyvä kuin ensimmäinen. ”Toisen erän alussa keskityttiin vähän vääriin asioihin. Purnattiin liikaa tuomareille, vaikka ei olisi ollut mitään syytä. He vihelsivät mielestäni erittäin hyvin. Kaveri pääsi kuittaamaan 3-1 maalin, taas vastahyökkäyksestä, kun itse puolestaan oltiin vähän tehottomia omissa maalipaikoissamme.”

 

Kolmannen erän alussa vastustaja meni jo 1-4 johtoon. Tämän jälkeen alkoi Karhujen takaa-ajo. Erän puolivälissä Roni Tuomela kaventaa tilanteeksi 2-4 Julius Tuomisen syötöstä. Tämän jälkeen Eero Vanhatalo kavensi tilanteen 3-4:ään Tatu Ruohosen syötöstä. Karhuille avautui täydellinen paikka tasoitusmaalin tekemiseen vielä erän lopussa, kun vastustaja ottaa kaksi jäähyä samaan aikaan (58:12). Karhujen ottaessa vielä maalivahti Arvid Vonkin pois, pelattiin 6 vs. 3. Tästä huolimatta Karhut ei maalia saa aikaiseksi ja loppunumerot taululla ovat 3-4 vastustajan eduksi.

”Kolmannen erän alussa kaveri teki taas samantyyppisen vastahyökkäysmaalin. Saatiin kuitenkin hyvä takaa-ajo aikaiseksi. Päästiin 4-3:een, mutta jäi tietysti vähän harmittamaan, kun ei pystytty kääntämään peliä kahden viimeisen minuutin aikana viidellä ja kuudella kolmea vastaan. Vähän nuhanen loppuyritys meiltä”, kuvailee Nylund.

 

LNM yllätti sarjakärki FBC Turun viikkoa aikaisemmin yhden maalin vierasvoitolla. Nyt se teki saman Karhuille. Tämän myötä Karhut siirtyi sarjataulukossa sijalle kolme. Ylivoimapelaamisessa on parantamisen varaa ja siihen varmasti keskitytäänkin treeneissä ennen seuraavia koitoksia.

”Pystyttiin luomaan paikkoja, mutta kaverin maalivahti pelasi tosi hyvin. Erikoistilannepelaamisessa on paljon harjoittelemista meillä. Ylivoima ei ole nyt ihan jengoillaan. Se, että hävittiin, ottaa totta kai aina päähän, mutta pelillisesti ei kuitenkaan oltu mitenkään altavastaajana tässä pelissä. Pystyttiin ehkä kuitenkin luomaan maalipaikkoja vähän paremmin kuin kaveri. Maalintekotehokkuudessa he olivat kyllä todella paljon meitä edellä. Salosen viisikko oli meidän paras yksikkö kokonaisuudessaan. Pallo liikkui hyvin ja viisikko pystyi hyökkäysalueella luomaan paljon maalipaikkoja pitkien hyökkäyksien kautta. Tatu ja Vertti pelasi molemmat hyvän pelin puolustuksessa. Ville oli tosi hyvä ja Eero ja Mylly teki hyvin töitä”, päättää Nylund.

 

Divarin ottelut jatkuvat Karhujen osalta ensi lauantaina Helsingissä EV Akatemian vieraana. Maanantaina 23.11.2020 Karhut kohtaa Nokialla liigajoukkue KRP:n SuomenCupin puolivälieräottelussa.

 

Karhujen tehot:

Vertti Rautava                1+0

Roni Tuomela                1+0

Eero Vanhatalo              1+0

Tatu Ruohonen              0+1

Ville Salonen                  0+1

Julius Tuominen             0+1

 


Ottelun maalikooste:

https://solidsport.com/divari/watch/maalikooste-karhut-lnm-15-11-2020


Ottelun kuvagalleria:

http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=3959



Lue myös