• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit

Karhut taipui jatkoajalla Nokian KRP:lle


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut antoi F-liigan kakkoselle kovan vastuksen maanantai-iltana Raholassa. Ottelu päättyi kuitenkin isäntien voittoon jatkoajalla 6-5.

 

Karhut aloitti ottelun vahvasti. Kahden minuutin pelaamisen jälkeen Juuso Ahola kanttasi Karhut ylivoimalla Vertti Rautavan syötöstä 1-0 johtoon. 40 sekuntia myöhemmin Karhut meni 2-0 johtoon, kun Ville Salonen sijoitti pallon tarkasti alakulmaan (syöttäjänä Eero Vanhatalo). Erän puolivälissä Nokian KRP kavensi tilanteen kuitenkin 1-2:een ja nämä lukemat jäävät taululle ensimmäisen erän jälkeen.

 

Toisen erän alussa KRP tuli tasoihin ja tästä jatkettiin taas tasatahtiin. Erän puolivälin jälkeen Rautava laittoi irtopallon sisään Vanhatalon aktiivisen karvauksen päätteeksi, vieden Karhut taas johtoon (syöttäjänä Juho Myllyharju). Pari minuuttia myöhemmin KRP tasoitti jälleen tilanteen. Kolmanteen erään lähdettiin jännittävässä 3-3 tilanteessa.

 

KRP teki kolmannen erän ensimmäisen maalin. Karhut tuli kuitenkin rinnalle erän puolivälin jälkeen Aholan loistavalla yksilösuorituksella (syöttäjänä Kalle Santanen). Minuuttia myöhemmin KRP meni taas johtoon. Karhut otti aikalisän pari minuuttia ennen ottelun loppusummeria. Tasoitus 5-5:een onnistui ilman maalivahtia, kun Tomi Jerkku laukoi tarkasti etuyläkulmaan 22 sekuntia ennen loppua (syöttäjänä Janne Kuusiluoto).

 

Varsinaisen peliajan päätyttyä tasan 5-5, ottelua jatkettiin jatkoajalla. Kun jatkoaikaa oli kulunut 16 sekuntia, KRP iski voittomaalin kulmavaparin seurauksena. Näin ollen Karhujen SuomenCup taival päättyi ja KRP jatkaa Cupin pelejä neljän parhaan joukossa.

 

Karhujen maalivahti Arvid Vonk sai ansaitusti vieraiden parhaan pelaajan palkinnon. Vonk kehui joukkueen viisikkopuolustusta. ”Jätkille iso kiitos. On selkeät linjat, mistä vedot tulee, niin maalissa on mukava olla. Pelattiin tosi hyvin, vaikka lopputulos tottakai harmittaa. Jos KRP vei Classicin jatkoajalle ja mekin vietiin KRP jatkoajalle, niin kyllä me ihan hyvin osataan pelata”, hän päättää.

 

Karhujen vastuuvalmentaja Pekka Nylund oli positiivisin mielin ottelun jälkeen, tappiosta huolimatta. ”Eka erä oli ehdottomasti meidän paras erä pallollisena. Pelattiin pallolla hyvin, mutta puolustuspelissä ensimmäinen erä ei ehkä ollut kuitenkaan niin hyvää. Siinä aukesi keskustaan paikkoja vastustajalle. Kaksi viimeistä erää pystyttiin sulkemaan keskustaa vähän paremmin kuin ensimmäisessä erässä. Saatiin sellainen vähämaalinen peli, mitä vähän itse haaveilin. Jos olisi tullut kauhea maalintekokilpailu, niin kaverilla on kyllä arsenaalia enemmän siellä osastolla. Tiedettiin, että vastustaja pitää varmaan enemmän palloa ja joudutaan vetäytymään ja puolustamaan. Pyrittiin siihen, että pystyttäisiin puolustamaan keskustaa ja ottamaan vähän niitä poikittaissyöttöjä pois, ettei kaveri pääse sahaamaan niin paljon parhaassa maalintekosektorissa palloa. Tavoitteena oli pystyä pitämään kaveri ns. ulkokehällä ja siinä ihan onnistuttiinkin. Tiedettiin, että kaveri jossain vaiheessa yrittää päästä keskelle, niin niistä kääntyy usein hyviä vastahyökkäyksiä, kun niitä saadaan katki. Vastahyökkäyksissä olisi tarvinnut olla ekalla 60 minuutilla maalin verran tehokkaampi.”

Nylund nostaa esiin joukkueensa onnistujista erityisesti Vonkin ja Aholan. ”Vonk oli luonnollisesti tosi hyvä ja nuori Ahola oli mielestäni meidän vaarallisin pelaaja tässä pelissä. Hän pelasi pallolla tosi rohkeasti ja uskalsi haastaa vastustajaa sekä pyrki tekemään itsestään koko ajan vaarallisen, kun oli pallossa. Ahola ja Jerkku tekivät tulosta ykkösviisikon takana, mikä oli vähän ehkä ajatuskin. Myös meidän ykkösviisikko, joka pelasi kaverin ykkösviisikkoa vastaan, suoriutui hyvin omasta tehtävästään. Olen ylpeä heidän suorituksestaan. Heillä oli aika kova tehtävä siinä.”

 

Divaripelejä Karhut jatkaa viikonloppuna kärkikamppailujen merkeissä kaksin kappalein. Joukkue matkustaa lauantaina sarjakäki FBC Turun vieraaksi ja sunnuntaina on luvassa kotona sarjakolmonen Koovee.

 

Karhujen tehot:

Juuso Ahola                   2+0

Vertti Rautava                1+1

Tomi Jerkku                   1+0

Ville Salonen                  1+0

Janne Kuusiluoto           0+1

Juho Myllyharju              0+1

Kalle Santanen              0+1

Eero Vanhatalo              0+1


Ottelun maalikooste:

https://youtu.be/TAvuCdA38Xc


Ottelun kuvagalleria:

https://hevosvoimaa.kuvat.fi/…/23.11.-20.+NOKIAN+KRP…/


Ottelun lehdistötilaisuus:

https://youtu.be/Sr-EhrBHK94


Lue myös