• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut vei perjantai-illan taiston


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen perjantai-ilta Jyväskylässä toi joukkueelle 14:nnen peräkkäisen voiton lukemin 4-8.

 

Totutusti Karhut aloitti ottelussa maalinteon. Ajassa 1:36 Julius Tuominen sijoittaa pallon nätisti yläkulmaan Tomi Jerkun syötöstä. Noin puolitoista minuuttia tästä, O2 tulee tasoihin. Ajassa 8:46 Karhut menee taas johtoon Aatu Tommilan maalilla (syöttäjänä Janne Kuusiluoto). Pari minuuttia tästä, O2 tulee jälleen tasoihin (2-2). Erän puolivälin jälkeen Henry Stenfors tekee erän viimeisen osuman Juuso Aholan syötöstä. Tauolle lähdetään siis Karhujen johtoasemassa 2-3.

”Eka erä pelattiin aika hyvin ja ehkä oltiin vähän niskan päälläkin, mutta sitten meneteltiin palloa pari kertaa huonoissa paikoissa hyökkäysalueen puolessa välissä, lähellä keskiviivaa. Tiedettiin, että ne ovat juuri niitä alueita, missä palloa ei saisi menettää O2:sta vastaan, koska O2 on tosi hyvä vastahyökkäyksissä. O2:n maalit aiheutui juuri tällaisista meidän omista pallollisen pelin virheistä. Pelin alku oli tosi runsasmaalinen. Taidettiin tehdä heti toisessa vaihdossa maali ja kaveri tasoitti melko nopeasti. Mentiin taas uudestaan johtoon ja O2 tasoitti ja sitten mentiin vielä kolmannenkin kerran johtoon. Me ehkä hiukan hallittiin peliä, mutta kaveri pisti kyllä omista paikoistaan pallot hyvällä prosentilla maaliin, joten kumpikin pelasi ihan tehokasta hyökkäyspeliä”, kuvailee valmentaja Pekka Nylund ensimmäistä erää.

 

Toisen erän alkuun O2-Jyväskylä teki kaksi ylivoimamaalia. Tilanne on kotijoukkueelle tämän jälkeen 4-3. Erän puolivälissä Karhut kuitenkin ryhdistäytyy ja tasoittaa pelin. Maalin tekijänä on tarkalla ja kovalla laukauksella Tommila, syöttäjänä Ahola. Erän loppupuolella Karhut hyödyntää ylivoimansa ja menee ottelussa johtoon. Tekijänä Kuusiluoto ja syöttäjänä Tommila. Toisen erän maalit menivät siis tasan 2-2.

”Toinen erä alkoi vähän huonosti, kun napattiin kaksi jäähyä ihan heti erän kolmeen ensimmäiseen minuuttiin. Kaveri teki kummastakin ylivoimamaalin. Heillä on kyllä erittäin hyvä ylivoima, pallo kiersi aika nopeasti mieheltä toiselle ja he tekivät kaksi aika näyttävää ylivoimamaalia. Kaveri meni siitä maalin johtoon. Sitten tuli vähän sellainen seesteisempi vaihe pelissä. Vähän oltiin toisen erän alkupuoliskolla altavastaajia, mutta mitä pidemmälle erä meni, niin se vähän kääntyi se jälkimmäinen kymppi sitten taas meille. Onnistuttiin tekemään tasoitusmaali erän puolivälin jälkeen ja ylivoimalla päästiin loppuerästä 4-5 johtoon. Se oli aika semmoinen kaksijakoinen erä, että ehdottomasti erän alkupuolisko oli O2:n hallintaa ja ehkä erän loppupuoliskolla ote siirtyi meille”, Nylund muistelee.

 

Kolmanteen erään lähdettiin lukemissa 4-5. Karhut tekee erässä kolme maalia, O2 ei yhtään. Erän ensimmäisen tekee heti alussa Tuomas Huhtala, Jerkun syöttäessä. Erän puolivälin paikkeilla on Tuomas Puiston vuoro laittaa peliväline häkkiin (syöttäjänä Tommila). Ajassa 55:52 Ville Salonen viimeistelee vielä lukemat 4-8:aan laittaen pallon tyhjään maaliin.

”Kolmannen erän juoni oli vähän se, että kaveri ajoi takaa. Päästiin heti siinä aika lailla erän alkuun tekemään 6-4:ään. Pelattiin aika semmoista tasapäistä peliä. Tietysti kaveri siinä vähän ehkä nosti karvausta ja yritti paineistaa enemmän. Erän puolessa välissä päästiin tekemään seitsemäs maali. Kaveri pelailikin siinä aika pitkiä pätkiä ilman maalivahtia jo hyvissä ajoissa. Varmaan oli yli viisi minuuttia peliä vielä jäljellä, kun he ottivat maalivahtia ekan kerran pois. Jossain vaiheessa päästiin tekemään yksi maali tyhjään, 8-4:ään. Kaveri taisi vielä siinä yrittää senkin jälkeen ilman maalivahtia, mutta pystyttiin pelaamaan hyvin 5-6 alivoimaa. Siitä on jonkin verran meille tullut maaleja omiin tällä kaudella, mutta nyt se onnistui erittäin hyvin”, kehuu Nylund.

 

Karhujen Tomi Jerkku nousee perjantain tehoilla (0+2) jaetulle ensimmäiselle sijalle Divarin pistepörssissä yhdessä Kooveen Jere Oksasen kanssa (tehopisteet molemmilla 29+17=46).

Ottelun onnistujina Nylund nostaa esiin kolmosviisikon. ”Tommila-Ahola-Kuusiluoto-Kankaanpää-Stenfors pelasi todella hyvän pelin. Kuusiluoto ja Stenfors taisi jäädä + viiteen eli tasakentällisin teki viisi maalia ja nolla päästi omiin. Kaikki muutkin taisi olla neljä paunaa plussan puolella. Todella vahva peli tältä viisikolta. Tommilan Aatu on saanut nyt hyvin maalihanoja auki ja pistetiliä kartutettua. Samanlailla Kuusiluoto pelasi tosi vahvan pelin. Oli varmaa ihan hänen parhaita pelejään. Juuso onkin pelannut tässä viime aikoina aika tasaisen hyvin kahteen suuntaan. Erityisesti Stenforssi ja Kankaanpää pelasivat puolustuksessa tosi hienosti. Heillä ei oikeastaan ollut mitään hätää missään vaiheessa ja pystyvät kumpikin hyvin tukemaan hyökkäyksiä. Pallo liikkui tällä viisikolla tosi hienosti. On ollut kyllä hyvä koostumus. Poikien peliin voi olla erittäin tyytyväinen.”

 

Karhuilla on jäljellä vielä yksi runkosarjan peli, joka pelataan ensi lauantaina 27.2.2021 Porissa. Vastassa on tuolloin SaiPa Lappeenrannasta. Pudotuspelien ensimmäinen runkopelipäivä on 6.3.2021.

 

Karhujen tehot:

Aatu Tommila                2+2

Janne Kuusiluoto           1+1

Tuomas Huhtala            1+0

Tuomas Puisto              1+0

Ville Salonen                  1+0

Henry Stenfors              1+0

Julius Tuominen             1+0

Juuso Ahola                   0+2

Tomi Jerkku                   0+2


Ottelun maalikooste:

https://solidsport.com/divari/watch/maalikooste-o2-jyvaskyla-karhut-19-2-2021

Lue myös