• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Taisteluvoitto ja toinen kiinnitys


Kuva: Kari Saha / UrheiluPori

Taisteluvoitto ja toinen kiinnitys

Tiukasti puolustanut kotijoukkue otti liigakarsintojen toisen voittonsa Loviisan Torista lukemin 4-3.


FBT Porin ja Loviisa Torin välinen liigakarsintasarja sai toisen esityksensä sunnuntaina Porin Urheilutalolla. Ensimmäisessä erässä porilaiset saivat tuta sisuuntuneiden loviisalaisten taistelutahdon. Vierasjoukkue ehti karata jo ennen ensimmäisen erän puoliväliä 0-2 johtoon Jere Jokisen kahdella maalilla.

Ensimmäisen erän käsikirjoitus oli syntynyt selkeästi vierasjoukkueen valmentajan, Iiro Parviaisen kynästä, sillä Loviisa oli erän hallitseva osapuoli. FBT kuitenkin löysi hetkeksi kadonneen hyökkäyspelinsä erän lopulla, minkä johdosta Hannu Katila sai laittaa Teemu Helinin riistämän pallon tyhjiin.

Toiseen erään FBT tuli entisestään lataantuneena. Aivan erän alussa kotijoukkueen Timo Heinilä lähetti korkean roikkupallon tyhjään tilaan loviisalaispuolustuksen taakse. Pallon perään kirmasi Miikka Läntinen, joka onnistui tavoittamaan pelivälineen ennen Loviisan maalivahti Paolo Keinästä. Läntinen ohjasi ilmasta pallon ohi tilanteessa jähmettyneen Keinäsen tasoittaen ottelun.

Erän loppupuolella energisesti esiintynyt Läntinen sai toisen tilaisuutensa. Juha Tikkaa rikottiin maalintekosektorissa, mutta otteluun komennettu liigatuomaripari oli tilanteen tasalla. Pallo kimpoili Läntiselle, jolla oli helppo työ laittaa pallo tyhjään verkkoon.

Kolmanteen erään lähdettiin FBT:n niukassa maalin johdossa. Erän alkupuolella Ville Vahtera syötti Toni Läntisen avopaikkaan, vaikka Läntinen  epäonnistui pallon toimittamisessa verkon perukoille hän ei kuitenkaan lopettanut pelaamista, vaan hankki pari sekuntia myöhemmin loviisalaisille rangaistuksen latvialaisvahvistus Mihails Kostusevsin jouduttua rikkomaan FBT-hyökkääjää mailalla. Läpi kauden tehokkaasti pyörinyt ykkösylivoima rankaisi nopeasti - pallo tulikuumaan Miikka Läntisen lapaan ja pallo loviisalaismaalin yläpesään.

Läntisen maalin jälkeen tunnelma tiivistyi. Kotijoukkue taisteli edelleen miehekkäästi. Laitaa ja miehiä kaatui tasaiseen tahtiin. FBT ei lähtenyt peruuttelemaan, ennen kuin kaksi minuuttia peliaikaa oli jäljellä. Tuolloin Parviainen komensi maalivahti Keinäsen vaihtopenkille. Kuudella viittä vastaan pelanneen vierasjoukkueen hyökkäykset kilpistyivät järjestään FBT:n taistelevaan puolustusmuuriin.
Ajassa 58.22 Loviisan koko ottelun pimennossa pysyneet taitavat kärkihyökkääjät nousivat vihdoin esiin. Viivassa pelannut ex-maajoukkuepelaaja Peik Salminen ruokki joukkueen ja koko ykkösdivisioonan maaliykköstä Jonas Hällforsia, joka ei paikastaan erehtynyt.

Tunnerikkaan ja ajoittain kuumana käyneen ottelun taktisesti hienoin ratkaisu nähtiin vasta aivan ottelun lopussa. FBT:n valmennusjohto otti aikalisän ajassa 59.39 ja komensi koko ottelun puolustajana pelanneen Ville Salosen viisikon kärkipelaajaksi. Saloselle toimitettiin pitkä kaaripallo kulmaan. Taistelupallonsa voittanut Salonen pystyi taitonsa ja fysiikkansa avulla pitämään palloa aina summerin loppupäräykseen asti.

Trilleriksi nousseen ottelun luonteeseen kuului, että summeri ei suinkaan lopettanut ottelua. Pitkän palaverin päätteeksi liigatuomarikaksikko päätyi ratkaisuun, että erää onkin vielä kolme sekuntia jäljellä. Loviisa ehti toimittaa oman puolustusalueensa kulmasta pallon vielä FBT:n maalille, mutta porilaisten onneksi illan draaman kaari oli tullut jo päätökseensä.

FBT voitti lopulta kihelmöivän jännittävän liigakarsinnan toisen ottelun lukemin 4-3. FBT:llä on nyt mahdollisuus katkaista sarja keskiviikkona, kun reikäpallo tippuu toisen kerran Loviisan liikuntahallin parketille liigakarsintojen merkeissä.

Lue myös