• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhuille täydet pisteet lauantain ottelusta


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhut otti rutiinivoiton SB Vantaasta kotikaukalossaan lukemin 7-4.

 

Ensimmäisessä erässä Karhut otti kaulaa vastustajaan mennen 4-0 johtoon. Ajassa 6:52 Tomi Jerkku laittaa pelivälineen sisään Juuso Aholan syötöstä. Seuraavaksi pelikello pysähtyy aikaan 7:36, kun maalin tekijänä on Ahola itse Kalle Santasen syötöstä. Ajassa 9:25 on Aatu Tommilan vuoro (syöttäjänä Ahola). Erän viimeinen maali nähdään ylivoimalla ajassa 16:45. Tekijänä on jälleen Jerkku ja syöttäjänä Tatu Ruohonen.

”Pelin alku oli ihan hyvä. Tarkoitus oli lähteä pelaamaan aktiivisempaa peliä ja karvaamaan korkeammalta, jotta pelistä tulisi vähän vauhdikkaampi, sillä Vantaalla peli meni vähän seisomiseksi. Karvauspelaaminen oli ekassa erässä oikeinkin hyvää ja saatiin pidettyä pelin hallinta meillä. Ihan alkuun Vantaa pelasi hyvin, mutta ekan vitosen jälkeen saatiin peli aika hyvin itse haltuun. Pystyttiin hyödyntämään paikkoja ja tehtiin neljä maalia. Paikkoja oli kyllä tehdä enemmänkin, kaverilla puolestaan niitä ei kauheasti ollut”, kertoo päävalmentaja Pekka Nylund.

 

Toisen erän puolivälissä Aatu Tommila tekee ottelun toisen maalinsa Janne Kuusiluodon syötöstä. Tämän jälkeen edustuksen kokoonpanossa ensikertaa nähty, vasta B-juniori-ikäinen Julius Lundgren pääsee koittamaan rangaistuslaukausta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hetkeä myöhemmin vastustaja kaventaa tilanteen 5-1:een. Puoli minuuttia ennen toisen erän loppua kapteeni Eero Vanhatalo niittaa Karhujen kuudennen maalin ja samalla itselleen sadannen tehopisteen Divarissa! Maaliin syötön antoi Ruohonen. Näin ollen toinen erä menee Karhuille lukemin 2-1.

”Toinen erä oli myös hyvä ja siinä oli aika pitkälti sama sävel kuin ensimmäisessä. Maalintekotehokkuus kyllä tipahti tosi paljon. Olisi pitänyt pelata monessa tilanteessa paljon suoraviivaisemmin. Turhaan siirreltiin ja haettiin liian hienoja maaleja. Lungrenin Julius hommasi ekassa vaihdossaan rankkarin ja pääsi itse koittamaan, mutta ei ihan tehnyt maalia siitä. Tosi vahva sisääntulo häneltä peliin”, Nylund kehuu.

 

Kolmas erä oli SB Vantaan. Erän puolivälin jälkeen Vantaa tekee rangaistuslaukauksesta kavennusmaalin. Tämän jälkeen Vantaa pelaa ilman maalivahtia, jonka Lundgren nyt kuittaa ensimmäisellä Divarimaalillaan vieden Karhut 7-2 johtoon. Syötön tähän maaliin heittää Arvid Vonk. Tämän jälkeen Vantaa tekee vielä kaksi maalia erän loppuun ja vie kolmannen erän nimiinsä 3-1. Karhuille kuitenkin koko ottelu ja kolme sarjapistettä loppunumeroin 7-4.

”Kolmannessa erässä annettiin vähän kaikille peliaikaa, jotka olivat rosterissa. Eka kymppi meni ihan hyvin, toisella kympillä tuli vähän jäähyjä. Erän alkupuoliskolla hiukan suoraviivaisemmalla pelillä oltaisiin pystytty tekemään enemmän maaleja. Kaveri pelasi viisi minuuttia lopussa ilman maalivahtia, joten loppu oli vähän heikkoa”, Nylund analysoi.

 

Juuso Ahola esitti vahvan paluun kentille pienen tauon jälkeen. Hän saalisti ottelussa tehot 1+2. ”Aholan Juuso pelasi tosi hyvän pelin ja Ruohosen Tatu oli myös hyvä. Lungrenin debyytti oli tosi vahva, hän pelasi tosi hyvän pelin. Jerkulla ja Tuomisella oli Lungrenin järjestämiä maalipaikkoja tosi monta, mistä olisi voinut tehdä muutaman häkinkin. Parantamista jäi ottelun lopun pelaamiseen ja maalintekotehokkuuteen sekä tietynlaiseen suoraviivaisuuteen maalipaikoissa. Maalintekotehokkuuteen täytyy panostaa, koska paikkoja ei varmasti tule jatkossa näin paljon, mitä tässä pelissä tuli. Meni vähän liikaa siirtelyksi koko peli, mutta tärkein tuli eli kolme pistettä”, Nylund päättää. Dante Pizza & Barin palkitseman Karhujen nälkäisimmän pelaajan palkinnon sai kaksi maalia takonut Aatu Tommila.

 

Karhujen ottelut jatkuvat viikon päästä lauantaina jälleen kotikentällä. Vastassa on tuolloin sarjassa viidentenä oleva M-Team. Ainakin tämä ottelu pelataan vielä ilman katsojia!

 

 

Karhujen tehot:

Tomi Jerkku                   2+0

Aatu Tommila                2+0

Juuso Ahola                   1+2

Julius Lundgren             1+0

Eero Vanhatalo              1+0

Tatu Ruohonen              0+2

Janne Kuusiluoto           0+1

Kalle Santanen              0+1

Arvid Vonk                     0+1


Ottelun maalikooste:

https://solidsport.com/divari/watch/maalikooste-karhut-sb-vantaa-16-1-2021


Ottelun kuvagalleria:

http://www.urheilupori.com/galleria.asp?galleriaid=3979

Lue myös