• Facebook
  • Instagram
  • Twitter
  • Youtube
  • Yhteystiedot
  • Juniorit
  • Verkkokauppa

Karhut haki täydet pisteet Loviisasta


Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.com

Karhujen ottelut jatkuivat Loviisassa. Viime viikon tapaan myös tänään oli trilleriä tarjolla. Karhut näytti menevän ottelussa voittoon kolmannen erän alun johdon 7-3 turvin. Loviisa teki ottelun lopusta kuitenkin jännittävän nousten pelissä lopulta maalin päähän. Karhut kuitenkin palasi edellisessä pelissä kärsityn tappion jälkeen voittokantaan 8-7 vierasvoitollaan.

Porilaisjoukkue lähti ottelun ensimmäiseen erään sellaisella asenteella, että loviisalaisille ei jätetä mitään mahdollisuuksia. Joukkue saikin hyvän lähdön peliin, kun vain vajaan kahden peliminuutin jälkeen ykkösnyrkkiin nostettu Aaro Ollikainen iski pallon ohi Niko Nordströmin. Loviisa onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin reilun minuutin päästä avausmaalista. Tämän jälkeen pelin avausjakso oli Karhujen hallinnassa. Benjamin Lepola ja Markus Hautaoja iskivät maalin mieheen ja Karhujen erän voittonumeroiksi 3-1.

Toisessa erässä Loviisan Iiro Liede nosti kotijoukkueen illan toisellaan yhden maalin päähän, kunnes Karhut heräsi jälleen maalien tekoon. Tuomas Puisto ja Saku Lahtinen onnistuivat Karhuista ja joukkue oli viemässä toistakin erää hyvällä pelillä. Erän viimeisellä minuutilla kuitenkin tapahtui pieni nukahdus ja siitä seurasi porilaisjäähy. Loviisa onnistui käyttämään ylivoimansa ja joukkue pääsi peliin mukaan erän viimeisellä peliminuutilla.

Päätöserän Karhut aloitti kahden maalin johtoasemasta. Illan kunkuksi noussut Tuomas Puisto latasi porilaisten johdon illan toisella maalillaan kolmeen ja heti perään Benjamin Lepola neljään. Loviisa tuli kuitenkin peliin jälleen mukaan ja joukkue onnistuikin hivuttautumaan takaa aina 6-7 -tilanteeseen, kunnes Jere Jokisen kaksiminuuttinen toi Karhuille helpostusta. Kokoonpanoon palannut Aapo Tamminen iski pallon Loviisan reppuun ja vajaat kahdeksan minuuttia ennen päätössummeria Karhut johti taas kahdella maalilla. Loviisalaiset yrittivät viimeiseen asti kiivaasti kavennusta ja onnistuikin 6-4 vastaan vajaat puoliminuuttia ennen päätöstä. Karhut kuitenkin onnistui kestämään kotijoukkueen yritykset ja tuloksena oli maukas vierasvoitto.

”Satsattiin pelin alkuun ja se olikin hyvä. Oltaisi voitu viedä ensimmäinen erä isommallakin erolla, niin hyvä se oli meiltä”, kommentoi lauantaina penkin takana päävalmentajana ollut Jani Kannosto.

”Toisessa erässä sitten saatiin lisää eroa aikaiseksi, kunnes tapahtui taas pieni nukahtaminen. Annettiin Loviisalle pieni mahdollisuus tulla peliin mukaan.”

”Kolmanteen erään lähdettiin tarkentamaan omaa pelaamista ja satsattiin vastaiskuihin. Saatiin alkuun pari maalia, kunnes luulotauti taas iski. Aikalisällä koitettiin sitten rauhoitella tilannetta ja se onnistuikin.”

”Ylivoima oli tänään hyvää. Päästiin kaksi kertaa ylivoimalle ja molemmilla kerroilla tehtiin maali. Tuomas Puisto oli kentän hahmo ja oikeutetusti palkittiin parhaana. Myös maalilla pelannut Rasmus Österman otti muutaman tärkeän torjunnan päätöserään.”

”Tästä on leppoisa lähteä kotimatkalle voitto taskussa. Taistelu oli upea ja nyt jatketaan samaa rataa ja kairataan itsemme voittoputkeen”, päättää Kannosto.

Karhujen ykköshahmo Loviisassa oli tehot 2+2 iskenyt Tuomas Puisto. Neljään tehopisteeseen ylsi myös Benjamin Lepola.

Karhujen tehopisteet:
Tuomas Puisto 2+2
Benjamin Lepola 2+2
Saku Lahtinen 1+2
Aaro Ollikainen 1+0
Markus Hautaoja 1+0
Aapo Tamminen 1+0
Kalle Kujansuu 0+1
Rasmus Österman 23 torjuntaa

Karhujen ottelut jatkuvat seuraavaksi ensi viikon lauantaina kotiottelulla Blue Foxia vastaan.

Lue myös